YKSILÖLLINEN JA LAPSENTAHTINEN

RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITO

LAPSENTAHTISTA

AIKAA IHMETELLÄ

Ryhmämme ovat pieniä, meillä on 4 lasta/hoitaja. Meillä on päivärytmi, mutta pienessä yksikössä ehdimme elää myös lasten ehdoilla. Jos ulkoillessamme portinpielestä löytyy leppäkerttu, ehdimme jäädä laskemaan sen pilkut tai pohtimaan leppäkertun elämää.

Harjoittelemme luonnollisesti myös ikäkausien mukaisia arjen taitoja, kuten pukemista, ruokailua ja wc:ssä käyntiä. Askartelutuokiot harjoittavat kädentaitoja, retket lähimetsiin opettavat arvostamaan luontoa ja oman kasvimaan viljely auttaa ymmärtämään mistä ruoka lautaselle tulee. Satuhetkissä opettelemme rauhoittumista ja liikuntatuokioissa pääsemme purkamaan energiaa, harjoittamaan motoriikkaa ja oppimaan uusia leikkejä. Arkisissa tilanteissa opettelemme myös esimerkiksi numeroita, kirjaimia ja värejä.

TERVEELLISTÄ JA ITSETEHTYÄ

KOTIRUOKAA

Ruoat teemme itse. Ruokamme on aina mahdollisimman vähäsuolaista ja myös sokerin määrän suhteen olemme erityisen tarkkoja. Alle 1-vuotiaille lapsille tarjoamme luonnollisesti suolattoman ruoan. Herkuttelemme hedelmillä ja marjoilla. Kasvatamme myös itse mm. perunoita, porkkanoita ja herneitä, seuraamme niiden kasvua ja käytämme niitä ruoanvalmistuksessa.

Kannustamme tutkimaan ja maistamaan vieraitakin ruoka-aineita ja tuemme sormiruokailua sekä imetyksen jatkumista hoidon aloituksen jälkeenkin, mikäli perhe niin toivoo.

LIIKUNTAA, MUSIIKKIA JA

TUNNETAITOJA

Toiminnassamme korostuu lasten liikkumiseen innostaminen, musiikki tanssin, laulun ja soittamisen muodoissa sekä omien ja muiden tunteiden tunnistaminen ja sanoittaminen.